Ajankohtaista‎ > ‎

Harjoitusviikonloppu 9.-10.12.2017

posted Dec 11, 2017, 12:46 PM by Stroke Nalle
Porissa vietettiin harjoitusten täyteinen viikonloppu kun muu squashväki kokoontui Squash-Gaalan merkeissä Lauttasaaressa. Olimme pyytäneet jälleen squashliitolta apua ja jälleen kerran sitä apua saimme. Turkulaiskaksikko Anssi ja Antto Määttänen saapuivat lauantaina minileirin merkeissä Poriin tuomaan squashoppia kaikille innokkaille junioreille.

Anssi piti squashklinikkaa junioreille ja valmentajia ja ohjaajia oli kehittämässä samalla omia taitojaan. Teemana oli hyökkäys ja puolustus. Ainakin edistyneimmille junioreille tuli teeman sisältä ahaa-elämyksiä. Nuoremmat juniorit saivat täsmäopetusta teknisiin seikkoihin ja alkeisopetusta ammattiopettajalta. Junnujen keskittyminen opetukseen oli huippuluokkaa ja oppi meni perille takuuvarmasti paremmin kuin omin voimin tavallisesti.

Positiivinen vire näkyi hyvin myös kentän ulkopuolella kun junioreiden vieraana oli myös Antto, joka sparrasi ansiokkaasti erityisesti Jeminaa, Ainoa ja Roosaa. Ehdittiin sitä sentään vähän kännyköitäkin tuijotella. Lauantaina käytiin myös porukalla uimassa. Kyytiä sai vesipallo, mutta suurimmat aplodit keräsivät uimahyppääjät. Nähtiin jopa muutama pellehyppy ja sen lisäksi taidokkaita uimahyppyjä.

Sunnuntaina oli vielä lisää treenejä. Meininki jatkui hyvänä junnujen kesken. Lopuksi päästiin vähän pelaamaan. Pääsipä seuran puheenjohtajistokin mittaamaan valioluokan tasoa lounastunnin aikana. Tyytyväisin mielin lähdettiin koteja kohti. Illalla saatiin vielä lukea squash-uutisia. Edellisen illan Squash-Gaalassa vuoden junioriseuraksi oli valittu SquNa.

Tämä treeniviikonloppu oli luultavasti juuri sitä työtä, mistä meidät palkittiin.


Comments