Ajankohtaista‎ > ‎

Salming Squash Open 2016

posted Apr 22, 2016, 1:06 PM by Stroke Nalle   [ updated Apr 22, 2016, 1:07 PM ]
Day 0
Pelimatkalle lähdettiin perjantai-iltana, koska ensimmäiset pelit olivat jo lauantaiaamuna klo 9. 

Day 1
Jonnella oli vastassa Lasse Sulku (Näässquash). Ensimmäinen erä meni porilaiselta täysin penkin alle, lähes nollille. Toisessa erässä Jonne alkoi heräillä ja saikin erän itselleen. Pari seuraavaa erää menikin Lasselle. Lasse dominoi keskikenttää. Peli Lasselle 3-1.

Janin ensimmäisessä pelissä vastaan tepasteli Karhu Lahdesta. Joonas Karhu tiedettiin vaikeaksi vastukseksi ja peli olikin nopeasti ja kivuitta ohi, 3-0.

Seuraavaksi pelasivat Porilaiset veljekset keskenään. Tiettävästi historian ensimmäinen keskinäinen ottelu varsinaisissa kisoissa.  Ilmeisesti jo ennakkoon tiedettiin, että peli tulisi olemaan vaikea, joten tuomareita oli lasin takana jopa kolme. Peli käytiin tasaisella väännöllä. Kahden erän jälkeen oltiin tasoissa 1-1. Peli oli tasaista rutiinivääntöä, pallon eteen jäämistä ja keskikentän ahtautta.  Odotettavissa oli, että jälleen mentäisiin viidenteen erään, mutta peli ratkesikin Janille neljässä erässä 3-1.

Jonnen kolmas peli oli Kristian Ulfvesia vastaan. Ensimmäiäsessä erässä haettiin mittaa, joka ei aivan löytynyt ja lyönnitkin jäivät löysiksi. Seuraavaan erään taktiikkaa muutettiin hyökkäävämmäksi ja kovempi tempoiseksi. Tulosta alkoi näkyä nopeasti. Kristian joutui tekemään enemmän töitä ja virheet lisääntyivät. Kolmanteen erään alkoi keskittyminen herpaantua ja Kristian pääsi yllättämään boasteilla ja erikoisilla crossikäännöillä eteen. Neljänteen erään otettiin jälleen toimiva kaava eli kovaa hyökkäävää peliä. Erä Jonnelle ja viides erä oli neljännen erän toistoa. Peli paketissa 3-2.

Janin kolmas peli oli Seppo Raiskia vastaan, joka pelaa melko suoraviivaista peliä välillä boastaillen. Jani sekoitti Sepon pelin liikuttelemalla häntä ympärikentää nopeilla puolen vaihdoilla ja etulyönneillä. Peli Janille 3-0.
 
Jonnen seuraava olisi pitänyt olla vasta sunnuntaina, mutta Jarmo Karjala halusi pelata sen jo lauantaina. Jonne suostui urhoollisesti,vaikka paikat jo edellisistä peleistä kramppasivat. Peli oli hyvin samatapainen kuin edelline. Löysä pelaaminen kostautui erän menetyksenä ja kovaa pelatut erät voittoina. Täyden viiden erän jälkeen voittajaksi selviytyi Jonne 3-2. Jonnelle mukava uralla eli kisa Squashia päivän aikana yhteensä reilut 3 tuntia.

Atten ensimmäinen peli oli kokenutta Raimo Ylirantaa vastaan. Atte lähti hyvin haastamaan Raimoa. Peli olikin erittäin vauhdikasta ja hyvää squashia. Mutta Raimon erittäin tarkat ja maalihakuiset lyönnit olivat vielä liikaa nuorelle Porilaiselle. Nikkilyönnit, liimalinjat ja etustopparit olivat takkoja ja niitä tuli pitkin peliä. Lopputulos Raimolle 3-0. Atten pelit jatkuivat platessa. 

Seuraavaksi vastaan tuli Jussi Wikström HRSC:sta. Jussin pelityyli oli Attelle erittäin sopiva. Jussi pommittaa takakentää ja harvemmin lyö eteen. Atte oli omillaan tässä pelissä, jota kotikentilläkin pääasiassa harrastetaan. Peli kulki hyvin ja Atte sai Jussia liikuteltua. Varsinkin syvyyssuunnassa liikkuttaminen oli erinomaista. Peli selkeästi Attelle.

Viimeisessä pelissä Attelle tuli vanha tuttu Ville Koskinen vastaan. Atte ei ole koskaan Villeä voittanut ja nyt lähdettiin hakemaan tosissaan voittoa. Ville on erittäin taitava mailamies ja sai nytkin pidettyä Atten jatkuvassa liikkeessä ja rikottua Atten omaa peliä. Erittäin pitkän ja tasaisen väännön jälkeen peli Villelle ja Porilainen laulukuoroon.


Day 2
Sunnuntaina Jonnelle vastaan tuli Venäjän nuori Natsar, joka oli erittäin nopea ja tehokas liikkuja. Kaksi ensimmäistä erää Porilainen sai Venäläisen pelin rikottua niin, että hän teki paljon virheitä. Sitten alkoi edellisen päivän raskaat pelit näkyä ja kovin puhti oli poissa. Venäläinen alkoi napsia pisteitä väsyneen Porilaisen heikoista lyönneistä hyvillä volley dropeilla ja vuosikymmeniä nuoremmilla jaloilla. Seuraavat kolme erää puhtaasti venäläiselle ja lopputulos 3-2. 

Sunnuntaina Jani pelasi Jack Western-Dollia vastaan. Jack oli tuttu kaveri entuudestaan ja edellistä kirpeää tappiota lähdettiin nyt kääntämään. Jackin ilmiömäisiä tarkkoja stoppareita ja tiukkaa taistelutahtoa väännettiin täydet viisi erää se kuitenkin päättyessä Jackin voittoon. Peli 3-2 Jackille.




Squna junioreiden Salming squash open

Kamillan ensimmäinen peli oli Sanna Koivumäkeä vastaan lasikentällä. Ekassa erässä Kamilla pelasi todella hyvin ja Sanna oli vähän hitaalla. Kamilla sai Sannalta 7 pistettä, mutta seuraavissa erissä Sanna oli hereillä eivätkä ne olleet enää tasaisia. Sanna alkoi 
tehdä korkeita lyöntejä. Sanna voitti 3-0.

Viola pelasi ensimmäisen pelinsä Hanna Rusilaa vastaan. Viola sai hienoilla stoppareilla yhteensä 5 pistettä. Hannalle voitto 3-0.

Sunnuntaina Kamillalla nopean oloinen peli Aurora Viksrömiä vastaan. Ekassa erässä Kamilla ei saanut pistettäkään. Toisesta erästä Kamilla sai yhden pisteen ja kolmannessa erässä kaksi pistettä hyvällä pelillä. 

Violan sunnuntain ensimmäinen peli oli Meeri Särkkää vastaan. Kaksi ensimmäistä peliä ei lähtenyt kulkemaan ja pisteitä tulikin yhteensä kolme. Kolmannessa erässä olikin jo pidempiä palloja ja Viola olikin välissä jo johdossa. Hienot seitsemän pistettä. Meeri kuitenkin kuittasi voiton 3-0.

Tyttöjen viimeinen peli oli kaksinkamppailua lasikopissa. Sinne tytöt eivät todellakaan olisi halunneet mennä. Lasikopissa palloa on vaikea hahmottaa koska valot ovat häiritsevän kirkkaat. Tytöt olivat pukeutuneet kuin kaksoset mustissa pelivaatteissa ja hiukset ponnarilla. Tuomari Joel Jalovaaran oli aluksi vaikea erottaa kumpi on kumpi, mutta totesi, että Kamilla pelaa visiiri päässä. Kaiken lisäksi kaiutin oli rikki ja tytöt eivät kuulleet mitään. Peli ei muutenkaan sujunut kovin hyvin. Viola voitti pelin 3-0.
Tytöt saivat viimeisistä peleistään harmillisesti w.o:t vaikka olisivat kovin halunneet pelata. Peleistä olisi luultavasti tullut tasaisia ja hyviä matseja.





Varttuneemmille lukijoille suositellaan Anssi Määttäsen mietteitä Squashista ja elämästä yleensäkin. Muistakaa liikuttaa lantiota vielä kun pystyy :) https://www.facebook.com/finsquash/videos/1696569457273009/



Kisatulokset: 




Comments