Ajankohtaista‎ > ‎

Senioreiden SM-kilpailut 2018

posted Jan 25, 2018, 12:30 PM by Stroke Nalle
Vuoden nuorisoseuraksi valittu Squashnallet lähetti seniorikilpailuihin tänä vuonna yhden osallistujan. Jonne Stengård oli ensimmäisissä seniorikisoissa Miehet 40+ sarjassa. 
Yhden kisan perusteella voi sanoa että seniorikisat ovat mukavia tapahtumia. Kentällä ollaan enemmäin kuin tosissaaan kisaamassa voitosta, mutta kentän ulkopuolella on rento meininki. 

Jonnen kisa alkoivat JSK:n Mika Leppästä vastaan joka tiputteli volleysta eteen tehokkaasti, hetken ihmettelyn jälkeen alkoi pelitaktiikka valjeta ja Jonne jatkoon 3-1. 
Seuraavaksi tuli kova tekijä takavuosilta Pete Saarnivaara, jota vastaan ei löytynyt Porilaiselta oikein mitään aseita. Pete pelasi peruspelia lyömällä pallon taakse ja seuraavan tiputti jo etukentälle, nopea loppu pelille Petelle 3-0.

Pronssiottelu olikin sitten kovan työn takana Mika Kuivalaista vastaan, Mikalla on vahva junnutausta parinkymmenen vuoden takaa jonka jälkeen oli pikkaisen taukoa. Nyt kuitenkin peli taas maistuu.
Peliä väännettiin tosissaan täydet viisi erää. Ottelupallokin Mikalla oli, mutta kovan väännön jälkeen mitali Poriin 3-2.



Tulokset
Mika Leppänen Jonne Stengård [1] 5-11 11-7 4-11 7-11
Jonne Stengård [1] - Pete Saarnivaara 4-11 3-11 1-11
Jonne Stengård [1] - Mika Kuivalainen 12-14 11-7 11-8 6-11 13-11



Kisan kaikki tulokset tournamensoftwaressa.
Kisakuvia by Petteri Repo.
Squash.fi juttu täällä: http://www.squash.fi/?p=21299

Pronssiottelun kuvat alla by Petteri Repo

 

Comments