Ajankohtaista‎ > ‎

SquNa kuukausikisa 14-15 lopputulokset

posted May 30, 2015, 9:12 AM by Stroke Nalle   [ updated Jul 14, 2015, 2:46 AM ]
Kuukausikisa pelattiin nyt toista kertaa ja ensimmäiseen kauteen verrattuna osallistuja määrä oli melkein sama. Ensimmäisellä kaudella pelaajia osallistui 18 kpl ja nyt 19 kpl. Osallistujat ovat melkein pelkästään oman seuran pelaajia muutamaa vierasta lukuunottamatta. Tulevaisuudessa pitää tehdä töitä jotta sarjaan saadaan myös enemmän vieraspaikkakuntalaisia. Junioreiden osallistuminen on ollut positiivista seurattavaa ja sitä kannattaa jatkaa. Ei aikaakaan kun nuoret tulevat rinnalle ja ohi kuten tällä kaudella on karvaastikin huomattu.


Osakilpailuja pelattiin yhteensä 10 kpl kerran kuukaudessa elokuusta kesäkuuhun. Jani ja Jonne nappasivat osakilpailuvoittoja yhtä monta 4+4 ja nuori Atte "rinnalla vai jo ohi" onnistui kaksi kertaa. Kokonaistuloksissa eniten pisteitä keräsi Jani Jonnen tullessa toiseksi. Atte viime vuoden tapaan pronsille. Ahkerimmat kävijät olivat Jani ja Jonnen jotka eivät missanneet yhtäkään kilpailua.

Onnea mitalisteille!

Tyttöjen kuukausikisan voitti melko ylivoimaisella esityksellä Iiris. Kevään kisoissa muille ei paljoa annettu mahdollisuuksia. Roosa pinnisteli toiseksi tullen joka kisassa joko ensimmäiselle tai toiselle sijalle. Kamilla ja Viola ponnistelivat tasaisissa merkeissä Kamillan ollessa lopussa hivenen niskanpäällä. Palkintona kolmassija. Onnea mitalisteille!




Comments