Squashliigakierros 2, Salo - tulokset 20.10.2012
Post date: 21-Oct-2012 08:06:07
Ensimmäisessä ottelussa pisteet jaettiin 3-1 ESRC VI joukkueen eduksi. Voittoon ylsi ainoastaan Jani erittäin tasaisessa ottelussa Lotta Vuorelaa vastaan. Lotta on viisin kertainen suomen mestari, viimeisin mestaruus on vuodelta 2006. Jonne jaksoi taistella nuorta Touko Juntusta vastaan kaksi erää voittaen niistä toisen. Myöskin tasainen ottelu kääntyi kuivempi paitaisen Toukon hyväksi luvuin 3-1. Päivän toisessa ottelussa pisteet tasattiin 2-2 kun vastaan asteli HSRC V joukkue. Voittoihin ylsivät Jani ja Jonne kummatkin selvin 3-0 lukemin. Squashliigan neitsytmatkalla ollut Teemu oli ensimmäisessä erässä hyvin lähellä erävoittoa kokeneesta Kari Keräsestä. Hyvä suoritus noin kahden kuukauden harjoittelulla jonka perusteella kevään kisoista on jo kotiin viemisiä. Vasta 11 vuotias Atte pelasi miehiä vastaan reippaasti paikaten joukkuuen akuuttia pelaaja pulaa. Kunhan saadaan varteen lisää pituutta ja ruista ranteeseen niin jälki tulee olemaan toisenlaista. Joukkueen yksi tappio ja yksi tasuri saivat aikaan sen että sijoitus tippui yhden sijan sijalle viisi. Seuraavaksi pelataan Helsingissä 24.11.2012. Squash Nallet kiittää kaikkia osallistujia!
Tulokset:
ESRC VI – SquNa 3 – 1 (9-4 / 133-93)
Lotta Vuorela – Jani Stengård 0-3 (9/11 6/11 7/11)
Touko Juntunen – Jonne Stengård 3-1 (10/12 13/11 11/7 11/8)
Kari Juhtunen – Atte Stengård 3-0 (11/3 11/2 11/3)
Lasse Purttila – Teemu Joutsi 3-0 (11/6 11/7 11/1)
HSRC V – SquNa 2 – 2 (6-6 / 94-93)
Risto Vuopala – Jani Stengård 0-3 (7/11 5/11 5/11)
Henry Pietilä – Jonne Stengård 0-3 (2/11 5/11 4/11)
Timo Saunalammi – Atte Stengård 3-0 (11/5 11/4 11/3)
Kari Keränen – Teemu Joutsi 3-0 (11/8 11/1 11/6)