Espoo Junior Open

Post date: 24-Sep-2014 07:42:24

Espoo Junior Open (EJO) kaksipäiväisiin kisoihin Squna lähti viiden pelaajan voimin. Mukana olivat Elina, Kamilla, Viola, Jemina ja Aino. Ejossa pelaajia oli yhteensä 66.

EJOssa pelaajat on jaettu järjestäjien ja valmentajien toimesta tasoluokkiin joissa tytöt ja pojat pelaavat samoissa luokissa. Tasoitukset oli järjestäjien toimesta tehty erittäin hyvin ja tasaisia pelejä oli kautta linjan, harmillisena esimerkkinä Squnan kannalta E-luokka jossa sattuman kautta samat pelaajat kohtasivat ensimmäisessä ja viimeisessä pelissä niin tulokset olivat molemmissa käänteiset.

EJOssa oli myös illalla järjestetyt kisabileet johon pelaajat saivat osallistua. Kisabileissä oli erilaista urheilullista ohjelmaa kuten paperilautasen heittoa, pallon kuljetusta, hyppynarulla hyppimistä ja tanssikilpailu sekä junioreille mieluista ruokaa, jälkkäriä sekä erilaisia limonaadeja. Sivuhuomautuksena tässä että kirjoittaja ei tätä nuorison nykymenoa saatikka ruokakulttuuria ymmärrä ja keskittyikin kisabileiden aikana huoltoajoneuvossa syömään lihapullia nuudeleiden kera, palan voilla voideltua ruisleipää ja palan painikkeeksi Porista tuotua hanavettä.

E-luokassa Jemina ja Aino voittivat molemmat lohkonsa kaikki pelit hyvällä liikkeellä ja innokkaalla asenteella. Asennetta paransi isot kiiltävät pokaalit jotka olivat tarjolla luokan kolmelle parhaalle. Semifinaaleissa vastaan tulivat lohkojen toiseksi sijoitetut. Jeminalle vastaan tuli Ainon jo kertaalleen voittama Anton Niemikotka joka pisti parasta peliään ja voitti Jeminan pitkien pallorallien jälkeen 3-0. Jeminan matka jatkui siitä pronssi peliin jonka lopputulos piti olla selvä, koska vastustaja Niko Paatero oli jo ensimmäisessä pelissä voitettu. Niko oli kuitenkin tähän otteluun tullut taistelumielellä ja peli venyi täydeksi 5 erän jännitysnäytelmäksi. Nikon aiemmin nähdyt syöttövirheet olivat tiessään ja voitto hyvin liikkuneelle Nikolle 3-2. Jeminalta kuitenkin hienoa peliä. Jeminan keskittyminen ja voittamisen tahto olivat hienoa seurattavaa. Mailakäsi- ja liikkumisharjoituksia lisää niin tulosta alkaa syntyä.

Ainolle semifinaaleissa tuli vastaan Niko Paatero joka kärsi syöttövirheistä läpi koko pelin. Aino voitti pelin hyvillä takalyönneillä 3-0. Finaaleissa vastaan tuli jo kertaalleen voitettu Anton Niemikotka joten peli ei niin jännittänyt. Toisin kuitekin kävi, Anton oli oppinut Ainon pelityylin ja sai väännettyä 3-1 voiton. Lopputulos E-luokassa Squnalle Aino 2. ja Jemina 4.

D-luokassa pelasivat Elina, Kamilla ja Viola. Violalle ja Kamillalle lohkovoitot ja tie auki semifinaaliin. Elina taisteli voiton Ira Kaliutasta mutta Jane Kotila osoittautui liian vahvaksi, varsinkin Janen syötöt olivat tehokkaita. Elina jatkoi pelejä sijoista 5-8 jossa vastaan tuli Jaakko Rouste ja Juho Kärkkäinen. Elina taisteli molemmissa peleissä täydet viisi erää häviten kuitenkin niukasti. Hieno suoritus Elinalta.

Arpaonni heitti Porilaiskaksikon vastakkain jo semifinaaleissa jonka voitto päätyi tällä kertaa Kamille. Viola jatkoi tästä pronssipeliin Jane Kotilaa vastaa josta rutiini voitto 3-0. Kamilla jatkoi finaaliin kohtaamaan tutun, mutta vaikeaksi vastustajaksi tiedetyn Heidi Salmen. Heidi oli viikkoa aiemmin voittanut Kamilla tiukassa pelissä Jaffa cupissa ja se selkeästi painoi vielä mieltä. Peli oli molemmilta taidokasta ja kovaa alusta asti. Heidin vaikeat syötöt ja hienot takakentän boasti pelastukset veivät Heidin jo 2-0 johtoon. Kamilla sai kuitenkin peliään muutettua Heidia vastaan sopivaksi ja seuraava erä Kamillalle. Neljäs erä oli todellista tahtojen taistelua jossa nähtiin monenlaista dramatiikkkaa, oli syöksyjä, hengenahdistusta, kainaloiden tuuletusta mutta erä kääntyi kuitenkin Kamilla luvuin 16-14. Viimeisen erän tauolla näytti jo epävarmalta pystyykö Heidi jatkamaan, mutta hän kasasi itsensä yllättäen ja jatkoi tarkkoja syöttöjään ja peli lopulta Heidille. Lopputulos D-luokassa Squnalle Kamilla 2. Viola 3. Elina 8.

Kisakuvia lisää täältä