Juniorien SM-kilpailut 2014 - TULOKSET
Post date: 21-Jan-2014 07:57:55
Junioreiden SM-kisoihin osallistui SquNalta ennätykselliset seitsemän pelaajaa. Parhaan tuloksen saavutti Kamilla Stengård T13 sarjassa kukistamalla pronssiottelussa seuratoverinsa 3-0. Parhaat onnittelut Kamillalle! Tarkemmat tulokset ja lisää valokuvia.
Tytöt alle 11 vuotta sarjassa pelasi ensimmäistä kertaa Jemina.
Squash uraa oli takana vasta muutama viikkoa. Sopiva maila löytyi kisaa edeltävänä tiistaina ja ensimmäiset onnistuneet syötöt saatiin torstaina. Tässä sarjassa syötöt ovat ratkaisevia ja vastustajat olivat kuulopuheiden mukaan valmistautuneet kisoihin eritysesti syöttöharjoituksilla koko edeltävän viikon. Peli oli reipasta ja iloista. Kaikissa otteluissa tuli onnistuneita syöttöjä sekä voitettuja palloja. Hieno suoritus ensikertalaiselta!
Iivi Lappalainen [3/4] - Jemina Stengård 11-3 11-3 11-3
Nea Ollikainen [2] - Jemina Stengård 11-3 11-3 11-6
Elli Heimonen - Jemina Stengård 11-3 11-0 11-3
Tytöt alle 13 vuotta sarjassa pelasi Squnalta kolme pelaajaa.
Elina Heinikoski pelasi ensimmäisissä virallisissa kisoissa. Ensimmäinen vastus oli tuttu seurakaveri Viola, jonka kanssa pari ensimmäistä erää väännettiin tasaisesti, kunnes Viola sai kolmannessa erässä pelivireen päälle. Ottelu Violalle 3-0. Seuraava vastus oli Kouvolan Heidi Salmi, jonka tarkat syötöt ratkaisivat pelin Heidille 3-0. Kolmas vastus oli Tampereen Heidi Ylikoski ja nyt Elina pelasi parasta peliään ja taisteli ensimmäisen erävoiton. Elinan kisatavoite oli ilmeisesti erävoitto ja sen saavutettua ote pelistä hieman herpaantui ja ottelu kääntyi Heidille 3-1. Kisajärjestäjien kaaviot antoivat vielä revanssi mahdollisuuden pari tuntia myöhemmin samaa vastustajaa vastaan, mutta lopputulos oli samankaltainen 3-0. Yön yli nukuttua oli selvästi asetettu uudet tavoitteet ja viimeisenä otteluna vastassa oli ESRC:n Ira Kaliuta. Elina pelasi tarkkaa peliä ja lopputuloksena ensimmäinen otteluvoitto. Hieno saavutus ensimmäisistä kisoista!
Viola Joutsi [2] - Elina Heinikoski 11-8 11-8 11-1
Heidi Salmi - Elina Heinikoski 11-9 11-8 11-2
Heidi Ylikoski [3/4]- Elina Heinikoski 9-11 11-6 11-3 11-5
Heidi Ylikoski [3/4]-Elina Heinikoski 11-6 11-5 11-6
Ira Kaliuta - Elina Heinikoski 6-11 8-11 8-11
Viola lähti kisoihin hallitsevana T11 sarjan suomenmestarina. Ensimmäisessä pelissä seurakaveri Elinaa vastaa oli vielä hermostuneisuuden merkkejä ja pelti kolisi turhankin usein. Kolmannessa erässä peli kuitenkin alkoi sujumaan ja voitto lopulta 3-0. Seuraavana vastassa Tampereen Heidi Ylikoski, josta Viola selviytyi voittaja 3-1. Kolmas vastustaja oli odotetun kova Kouvolan Heidi Salmi. Heidin rauhalliset keskittymiset syöttöihin raastivat nuoren squnalaisen hermoja, joka on kotikentillä tottunut saamaan syötöt nopeammin. Syöttöjen keskittyminen kuitenkin kannatti ja Heidi teki kellontarkkaa työtä aiheuttaen Violalla vaikeuksia saada takanurkista syötönpalautuksia. Ottelu Heidille 3-0. Seuraavana päivänä odotetusti vahva ykkössijoitettu Liisa Serenius teki hyvillä syötöillä ja kovilla takakenttä lyönneillä selvää jälkeä. Ottelu Liisalle 3-0. Sitten jäätiin odottamaan pronssiottelun selviämistä, josta seuraavissa kappaleessa lisää.
Viola Joutsi [2] - Elina Heinikoski 11-8 11-8 11-1
Viola Joutsi [2] - Heidi Ylikoski [3/4] 11-6 11-8 9-11 11-2
Viola Joutsi [2] - Heidi Salmi 10-12 4-11 8-11
Liisa Serenius [1] - Viola Joutsi [2] 11-2 11-4 11-5
Viola Joutsi [2] - Kamilla Stengård [3/4] 10-12 7-11 4-11
Kamilla oli toista kertaa T13 sarjassa ja tavoitteena oli parantaa viime vuoden 5. sijaa. Ensimmäinen vastus oli ESRC:n Ira Kaliuta ja peli oli selkeä 3-0 voitto. Seuraavaksi tuli vastaan tuttu HSRC:n Liisa Serenius ja jälleen kerran korkeat takakenttään päätyvät syötöt ja kovat takakenttä lyönnit tekivät selvää jälkeä. Tulos Liisalle 3-0. Seuraavana päivänä haettiin finaalipaikkaa ja vastassa oli jo kaksi Squnalaista kaatanut Heidi Salmi. Kisa oli alusta asti tasaista taistelua. Toisen erän jälkeen tilanne oli tasan 1-1, mutta jälleen kerran avain oli Heidin hermoa raastavat keskittymiset syöttöihin, jotka olivat erittäin tarkkoja ja tehokkaita. Heidin syötöistä on hyvä ottaa kaikkien Squnajunnujen mallia eli syötön kanssa ei kannata hätäillä vaan keskittyä kunnolla. Lopputulos hienon ja tasaisen pelin jälkeen 3-1 Heidille, joka eteni finaaliin ja Kamilla pronssipeliin.
Lopussa oli edessä Porilainen pronssipeli, jossa Squnan Viola Joutsi ja Kamilla Stengård kohtasivat. Ylivoimaisesti eniten jännitettiin katsomossa, jossa ei oikein tiedetty miten ja kumpaa pelaajaa kannustetaan. Katsomo olikin suurimman osan ajasta hiirenhiljaa. Peli oli odotetun tasaista ja pallot pitkiä. Ensimmäinen erä venyi heti pitkäksi päätyen Kamillalle 12-10. Erätauolla valmentaja huomasi pelaajien hengityksestä ja poskien punotuksesta, että molemmat pelaajat olivat tosissaan hakemassa mitalia. Valmentajaa kohtasi sama näky palatessa katsomoon, jossa huoltajien posket punoittivat ja hikipisaroitakin taisi näkyä. Toisessa erässä mentiin edelleen tasaisesti, mutta Kamilla sai pidettyä palloa enemmän takakentällä ja erä Kamillalle 11-7. Kolmannessa erässä Kamillan syötöt ja takakenttäpeli toimi edelleen hyvin ja lopputulos Kamillalle 3-0 ja pronssia. Hieno saavutus ja hieno peli molemmilta!
Kamilla Stengård [3/4] - Ira Kaliuta 11-3 11-9 11-7
Liisa Serenius [1] - Kamilla Stengård [3/4] 11-6 11-1 11-5
Kamilla Stengård [3/4] - Heidi Salmi 11-13 11-9 7-11 6-11
Viola Joutsi [2] - Kamilla Stengård [3/4] 10-12 7-11 4-11
Squnalle T13 sarjassa sijat pronssia, 4. ja 6. Kotiin viemisiksi tuli rutkasti pelikokemusta ja jatkokehitystä varsinkin syöttöihin, syötön vastaanottoon ja takapeliin.
Tytöt alle 15 vuotta sarjassa pelasivat Iiris ja Roosa.
Tytöt saivat ensimmäisellä kierroksella vastustajaksi liian kokeneet pelaajat. Kummallekin selvä 0-3 tappio. Seuraavilla kierroksilla pelit hieman tasoittuivat. Paremmin hermonsa hallinnut Roosa onnistui ottamaan arvokkaat ja selvät 3-0 voitot Iiris Aalto-Setälästä ja Elsa Korpeisestä. Hyvin taistelleelle Iiriksille kaksi 0-3 tappiota Johanna Salmelle ja Riina Hynäselle. Roosan sijoitusottelusta sijoista 9-10 kehkeytyi Roosan kisojen tasaisin matsi. Tutut vastustajat väänsivät tasaisesti neljä erää. Roosan vahvuudet näkyivät etulyönneissä ja Johannan takalyönneissä. Voitto Kouvolaan 3-1. Kummatkin tytöt kehittyivät turnauksen aikana ja arvokasta kokemusta karttui seuraaviin koitoksiin. Roosan loppusijoitus 10. ja Iiriksen 15.
Lu Cong ESRC – Roosa Stengård SquNa 11/1 11/3 11/3
Iiris Aalto-Setälä – Roosa Stengård SquNa 11/13 6/11 8/11
Elsa Korpeinen – Roosa Stengård SquNa 3/11 7/11 11/13
Roosa Stengård SquNa - Johanna Salmi 9/11 4/11 11/7 4/11
Iida Takaluoma OSK – Iiris Joutsi SquNa 11/3 11/0 11/3
Johanna Salmi – Iiris Joutsi SquNa 11/5 11/2 11/6
Riina Hynänen – Iiris Joutsi SquNa 11/2 11/2 11/4
Pojat alle 15 vuotta sarjassa pelasi Atte.
Joka sai hyvän ranking sijoituksensa ansiosta bye:n ensimmäiseltä kierrokselta. Toisen kierroksen vastustajaksi pelasi itsensä Kuopion nuori ja lahjakas Ville Koskinen. Erinomaisia syöttöjä viljellyt ja kovaa tempoa ylläpitänyt Ville selvään 3-0 voittoon. Työtä on vielä tehtävä lujasti syötön palautusten ja rystypuolen lyöntien kanssa. Kisojen ensimmäinen peli ja pieni yliyrittäminen näkyi myös lukuisissa unforced errors:ien määrässä. Toiseen peliin Eero Karjalaa vastaan lähdettiinkin jo helpommista lähtökohdista. Edelliset kohtaamiset ovat pääsääntöisesti menneet Attelle, niin myös tänään. Etulyönnit, syvät takalyönnit ja boastit edestä ja takaa tuntuivat kaikki onnistuvan erinomaisesti. Peli Attelle 3-0. Viimeisessä pelissä sijoista 5-6 nähtiin Attelta parasta peliä ikinä. Vastustaja oli Turun Santtu Elo jonka otteista ja erityisesti maila tekniikasta on katsottu mallia vuosien varrella. Erinomaisella liikkeellä ja intensiteetillä kentälle tullut Atte ei antanut Santulle mitään mahdollisuuksia. Ainoastaan muutaman virheen koko matsissa tehnyt ja monipuolista peliä esittänyt Atte selvään 3-0 voittoon. Lopputulema 5 sija josta sijoitusta on hyvä lähteä parantamaan ensi vuonna samassa sarjassa.
Atte Stengård SquNa bye
Ville Koskinen – Atte Stengård 11/6 11/7 11/4
Eero Karjala – Atte Stengård 1/11 9/11 6/11
Atte Stengård - Santtu Elo 11/7 11/5 11/5