SM Squash 2014 - TULOKSET

Post date: 17-Feb-2014 10:12:38

SM kisat pelattiin tänä vuonna Järvenpäässä johon SquNalta lähti pieni mutta kunnian himoinen ryhmä. Toiseksi korkeimpaan B-luokkaan osallistui Jani ja Jonne. Atte miesten C-luokkaan. Suurista odotuksista huolimatta noutaja tuli jokaiselle heti ensimmäisellä kierroksella. Janin matsi HSK:n Marko Värilän kanssa kesti täydet viisi erää. Painavat keskikentän lyönnit ja hyvin palloja hakenut Marko oli lopussa liian vahva ja voitto Helsinkiläiselle 3-2. Jonne pelasi yhtä monta erää KSQ:n Jouko Puustisen kanssa. Muuten tasainen matsi ratkesi huonoon viidenteen erään ja voitto Kuopiolaiselle 3-2. Atten vastustajaksi arpa oli tuonut SC-Rukan Samuli Niskalan. Pojat ovat samanikäisiä BU15 ja sijoittuivat junioreiden SM kisoissa sijoille kaksi ja viisi. Altavastaajana peliin lähtenyt Atte antoi aika ajoin hyvän vastuksen Samulille. Erävoitto jatkopalloilla kolmannessa erässä oli erinomaista peliä. Hyvin palloa takakentälle saanut Samuli lopulta 3-1 voittoon.

Lauantain Plate peleissä Jani ja Jonne onnistuivat saalistamaan yhden voiton mieheen. Sunnuntain aamupelissä josta voitolla oltaisiin menty platen finaaliin noutaja tuli kummallekin. Atten plate peli jää historiaan eeppisenä matsina jossa voitto oli hiuskarvan varassa. Hyvää matsi kokonaisuudessa joka oli erinomaista treeniä jatkoa ajatellen sekä opettavaisia tilanteita pullollaan. JSK:n Markku Kaistinen käänsi pelin lopussa itselleen numeroin 3-2.

Tarkemmat tulokset alla sekä linkistä.

Jouko Puustinen KSQ – Jonne Stengård SquNa 11/7 9/11 8/11 12/10 11/4

Jonne Stengård - Jan Riutta HSK 11/9 8/11 11/6 11/2

Henri Kananen JoSK - Jonne Stengård 11/4 12/10 11/8

Marko Värilä HSK – Jani Stengård SquNa 7/11 11/8 11/8 7/11 11/4

Jani Stengård SquNa - Martti Nakari ESP 11/7 11/6 12/10

Kristian Ulfves ESP - Jani Stengård 11/9 8/11 11/6 9/11 11/9

Samuli Niskala SC-Ruka – Atte Stengård SquNa 11/4 11/4 11/13 11/1

Markku Kaistinen JSK - Atte Stengård SquNa 11/5 9/11 9/11 11/9 13/11

http://www.squash.fi/?p=11357#more-11357

http://tournamentsoftware.com/sport/draws.aspx?id=C357A2BB-2806-4409-AF09-59EC806DD45D