Espoo Womens Open

Post date: 25-Mar-2015 21:11:30

Espooseen lähdettiin Porista valtavalla naisenergialla ja kovilla odotuksilla. Osallistujia oli joka sarjaan, Kilpa, alle 15 vuotiaat (U15) ja harraste. Järjestelyt olivat hyvin erilaiset kuin miesten kisoissa. Tarjolla oli kahvia, juomia ja pientä naposteltavaa kuten hedelmiä, karjalanpiirakoita, joihin sai päälle margariini/raejuusto "munavoita", eli kaikinpuolin terveellistä. Palkinnotkin olivat eri sarjassa verrattuna miesten kisoihin. Tarjolla oli Kirjaa, korua, hajuja ja sekä Dunlopin maila ja kassi.

Tyttöjen U15 sarja oli samalla EM-joukkuekilpailun karsintaottelu. EM-kisat pidetään Portugalin Lissabonissa toukokuun puolivälissä. U15 sarjassa piti olla kolme maajoukkuevalmennuksessa olevaa tyttöä eli Squnan Kamilla, Viola ja Kouvolasta Heidi Salmi. Heidi oli harmittavasti ollut kipeänä jo pidempään ja joutui jättämään kisat väliin. Karsintakilpailu käytiin siis Kamillan ja Violan välillä. Peli oli hyvätasoista ja tutun näköistä menoa. Tällä kertaa Kamilla sai ratkaistua pelin 3-0.

Kamilla Stengård SquNa – Viola Joutsi SquNa 11/8 11/5 11/9

Kilpasarjassa oli osallistujina Roosa ja Iiris sijoitettuna 2. kaavioon. Roosa sai kovan vastuksen Iida Takaluomasta, jonka peruspeli oli varmempaa ja lopputulos numeroiden valossa selvä. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut Roosalla ja tasoero on selvästi kaventunut vuosien varrella.

Iirikselle tuli vastaa kokenut Leena Schneider. Leena tarinoi ennen pelin alkua Squash kokemusta olevan jo 30 vuotta, joka on kaksi kertaa enemmän kuin Iiriksellä on ikää. Kokemus näkyi Leenan pelissä, palloa pidettiin takana ja heti kun paikka aukesi niin piste otettiin edestä. Tästä voikin ottaa opiksi että Squash pitää kunnossa kaiken ikää, eli nyt kaikki katsomoissa viihtyvät puhelimen hipelöijät ottavat mailan käteen ja menevät kentälle.

Toisella kierroksella Viveca Still vei hyvillä lyönneillä erät 3-0 Roosalta. Iiriksen vastus oli jo etukäteen tunteita herättänyt ja tunnetusti vaikea vastustaja Kouvolan Johanna Salmi. Iiriksen peli meni hermoilun takia sekaisin ja lyönnit eivät menneet sinne minne piti. Johanna piti kovilla lyönneillä pallon takana ja peli selkeästi Johannalle 3-0.

Jäljelle jäi siis klassikko porilainen ottelu Roosa - Iiris joka tällä kertaa päätyi Roosalla 3-0

Iida Takaluoma OSK – Roosa Stengård SquNa 11/5 11/3 11/3

Leena Schneider JSK – Iiris Joutsi SquNa 11/2 11/1 11/2

Viveca Still - Roosa Stengård 11-7 11-4 11-4

Johanna Salmi - Iiris Joutsi 11-5 11-3 11-5

Roosa Stengård - Iiris Joutsi 11-7 11-5 13-11

Harrastesarjassa oli Squnan LadySquash osaston ensimmäinen virallinen squashkisa. Tunnelma harraste sarjassa oli kansainvälinen. Mian kisa päätyi hienosti pronssisijaan. Vastukset olivat kaikki voitettavassa, sortuminen liialliseen etupeliin ja pallon saaminen taakse oli vielä haastavaa. Lisää treeniä, rystylyönti kuntoon ja ensi vuonna ollaan vielä kirkkaamilla sijoilla.