Jaffacup 1. osakilpailu
Post date: 11-Sep-2016 09:00:46
Jaffacup on uudistunut tänä vuonna niin että osakilpailuja pelataan Espoon lisäksi Turussa ja Mikkelissä. Porissakin selviteltiin osallistumista, mutta se kaatui lopulta siihen että hallilla ei ollut Hartwallin (Jaffa) edustusta. Samalla säännöt menivät uusiksi ja nyt pelataan enemmän tasoryhmissä kuin ikäryhmissä. Hienoja uudistuksia kaikinpuolin. Lisäksi on ajateltu monia pelaavia vanhempia niin että samassa yhteydessä on aikuisten kisoja lähialueillla.
Kisoihin oli Squnalla ilmoittautunut melkein ennätysmäärä osallistujia, mutta sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi osanottajia oli lopulta yhdeksän sijasta viisi.
Kaksi pelaajaa Julia O. ja Severi S olivat uusien sarjassa jossa voi harjoitella kilpailuja ilman että lunastaa kilpailulisenssiä. Mukana oli muitakin uusia pelureita mm. Espoosta, Helsingistä ja Kouvolasta. Alkusarja oli jaettu lohkoihin josta jatkopelit ovat periaatteella lohkojen voittajat vastakkain ja toiseksi tulleet vastakkain jne.
Porilaisilla alkoi pelit hyvin sillä sekä Julia että Severi voittivat omat pelinsä ja päätyivät voittajien lohkoon jossa pelattiin sijoista 1-3. Ensin Severi pelasi Arttu Laurenia vastaan joka oli selvästi vanhempi ja isokokoisempi. Koko eroa olikin lähemmäs puolimetriä. Severi kuitenkin taisteli hienosti ottaen tasaisesti pisteitä joka erässä. Peli kuitenkin Artulle 3-0.
Seuraavaksi Julia otti mittaa Artusta ja parin erän hermoilun jälkeen oli kolmannessa erässä jo erävoitossa kiinni pistein 10-8. Arttu kuitenkin sitkeästi väänsi kolmannen erän itselleen. Julialta hienoa pelaamista, liikettä löytyi ja lyöntiharjoituksilla ja paremmilla syötönpalautuksilla eräluvut olisivat toisen näköiset.
T11-15 sarjassa oli yhdistelty tuttuja pelaajia. Jemina S pelasi ensin Kouvolan uutta tyttöä vastaan jolla oli ensimmäiset kisat menossa ja ampumahiihtäjä tausta. Liikettä löytyi uudelta pelurilta, mutta Jemina kokemuksella 2-0 voittoon. Seuraavaksi vastaan Jane Kotila jonka kanssa Jemina oli pulassa pahojen syöttöjen vuoksi. Peli tiukasti Janelle 2-1. Sijoituspeleissä Jemina pelasi kovasti peliään parantaneen Viivi riutan kanssa voittaen 3-0
Roosa J pelasi samaa sarjaa voittaen Nea Ollikaisen ja Viivi Riutan edeten näin finaaliin jossa vastassa Jane Kotila. Kovan väännön jälkeen Roosa J sarjan voittajaksi ja iso kassi Jaffaa mukaan.
Kamilla S oli sijoitettu Pojat alle 15 sarjaan. Näin Porilaisten silmin katsottuna kaaviot oli hieman väärin rankattu pelaajat koska Kamilla oli Leo Paatelaisen kanssa samassa lohkossa. Leo veikin pelin 2-0 vaikka Kamilla pisti ajoittain nuoren pojan koville kovilla painostavilla lyönneillään. Seuraavaksi Kamillalle vastaan Kristian L. joka selkeästi hieman hermoili kisatilannetta ja lyömisessä sekä liikkumisessa oli turhankin paljon säpinää. Kamilla hallitsi peliä ja teki vastustajalla kaikki neljää nurkkaa tutuksi. Peli Kamillalle 2-0. Kolmas vastus oli nuori Akseli Ahvenainen jolla oli todella nopeat jalat ja hän hakikin lähes kaikki pallot jotka haettavissa olivat. Pitkän väännön jälkeen peli kuitenkin Kamillalle 2-0.
Jatkokaavioissa pelattiin sitten sijoista 4-6. Ensimmäinen vastustaja Juha Rissanen ei päässyt peliin mukaan ollenkaan ja toinen peli Juuso Kotilaa vastaan oli yhtä selkeä. Molemmista puhdas voitto 3-0. Palkinnoksi neljännestä sijasta Jaffaa kotiin kannettavaksi.
Jaffacup on edelleen suomen paras tapa junioireille aloittaa kisauransa. Kynnys aloittaa on matala ja pelin jälkeen simät kiiluu innosta ja arjen squash harjoituksissa on taas mieltä koska pitää harjoitella seuraavaa kisaa varten!
Mietteitä lasin takaa katsottuna pelin parantamiseksi:
- Syötönvastaanottoa pitää vielä harjoitella, mieti sijaintiasi ja ole valmiina liikkumaan ja ottamaan syöttö volleystä kiinni. Parhaat syöttäjät roikottavat pallon aina takanurkkaan josta se ei enää pomppaa.
- Lyönnin syvyys, mieti missä vastustaja on, jos vastustaja ei tule oman lyönnin jälkeen takaisin T-lle palloa ei kannata sokeasti tykittää taakse.
- Älä hätiköi, jos olet tehnyt kovan työn menemällä palloon niin älä heitä kaikkea hukkaan hätiköimällä lyömällä heikon lyönnin. Saata lyönti rauhallisesti loppuun asti niin pääset helpommalla seuraavassa lyönnissä
- Pidä peli mahdollisimman suorana, turhat kahden tai jopa kolmen seinän boastit lyödään vain kun vastustajaa pitää liikuttaa tai ei ole muuta vaihtoehtoa.
Jaffa cupin raportti ESRC:n sivuilla: http://www.esrc.fi/jaffacup/