Liigakierros 4.2.17
Post date: 16-Feb-2017 19:57:23
Squashliiga jatkui 4.2.2017 täydellä kierroksella. SquNan joukkue suuntasi kohti Saloa, jossa vastaan tulivat HSRC III ja SaSkö. Tiedossa oli , että joukkueen kasaaminen olisi hankalaa, koska samana viikonloppuna oli myös naisten I divarikierros ja Ruotsissa pelattava PSA-kilpailu. Jonne ja Kamilla olivat Ruotsissa, Mika oli kuumeen kourissa ja VR/perhesyyt estivät Esan pelaamisen. Jalkeille saatiin kuitenkin iskukykyinen joukkue, jossa pelasivat Tuomas, Teemu, Ari ja liigadebyyttinsä tehnyt Michael Oliphant.
Michaelin pelikunto ratkesi vasta edellisenä päivänä, sillä mies toipui flunssasta. Navigaattori ohjasi Saloon osin hiekkateitä pitkin, mutta perille päästiin. Salo selvisi hyvin kierroksesta, vaikka Salon hallissa on enää 3 kenttää. Kuhina oli kova koska, täysi kierros vietiin kuitenkin läpi ja pelit olivatkin pelattu klo 16 mennessä. SquNan saalis oli 2 tasapeliä. Michaelin esitys 4 paikalta oli vakuuttava, 3-0 voitot molemmista peleistä. Teemu ja Tuomas voittivat yhden pelin, Arin tarkat lyönnit eivät voittoa tällä kertaa tuoneet. Varsin tyytyväiset miehet kaarsivat lopulta Auran ABC:n kautta kotiin. Vihreää kassia ei reissussa onneksi näkynyt.
Miesten kierroksen tulos täällä: http://www.squash.fi/?page_id=18309
Tiukasti ollaan vielä kolmannella sijalla.
Samaan aikaan käytiin naistenliiga kierros jossa Squna pelasi I-divisioonaa. Tulokset tässä: http://www.squash.fi/?page_id=18304
Naiset ovat heti ESRC III joukkueen perässä toisena.
Kuvia ei tällä kertaa kovassa kiiressä ehditty snäppäämään, joten nyt on lainattu ESRC:n sivuilta kaapattua kuvaa, jossa Squnan edustajat takarivissä piilossa. ESRC:n mainio liigaraportti täällä: http://www.esrc.fi/next/?p=11747