SM-liiga naiset Mikkeli 23. syyskuuta 2017

Post date: 25-Sep-2017 14:07:58

Matkaan lähdettiin 22. päivä perjantai-iltana. Mukana olivat Kamilla, Viola, Stella sekä kuski Mia.

Matka oli pitkä joten pysähdyimme syömään Oriveden ABC:llä. Yövyimme Omenahotellissa Jyväskylässä. Huone oli iloinen yllätys, vaikka se olikin vähän pieni. Huone oli kahden hengen huone kahdella lisäsängyllä.

Haimme aamupalaa läheisestä Picnikistä, ja sitten lähdimme kohti Mikkeliä. Mikkeliin saavuimme hyvissä ajoin ja kerkesimme lämmitellä hyvin. Kamilla oli kapteeni, ja SquNa:lle taputettiin ensimmäisestä osallistumisesta SM-liigaan.

SquNa tuomaroi kolme matsia aluksi. Ykköspelaajana oli Kamilla, kakkosena Viola, ja kolmosena Stella. Ensin pelattiin ottelut ESRC II:ta vastaan. Ensimmäinen matsi oli Johanna Penttilän ja SquNan Stella Wimanin kesken. Aluksi tuli hutilyöntejä, mutta sitten peli alkoikin sujumaan. Stella sai otettua vastustajalta pisteitä, mutta peli kuitenkin 3-0 Johannalle. Samaan aikaan Kamilla pelasi ESRC Riikka Piekäistä vastaan. Kamilla pisti hyvin kampoihin ja pisteitä tuli stoppareista. Peli kuitenkin Riikalle 3-0. Viola pelasi ESRC:n Maria Vainiota vastaan. Aluksi Viola oli erän puoleenväliin johdolla, kunnes Maria vaihtoi pelitaktiikkaa lyöden lobbeja, ja Viola ei saanut hyökkäyspaikkoja. Peli kääntyi Marialle 3-0.

Sitten alkoi uusi kierros OSK:ta vastaan. Stella sai vastaansa Karoliina Hillin. Peli lähti rullaamaan hyvin, ja Stella sai noukittua palloja. Karoliina alkoi lyömään aina stoppareita, kun crossit jäivät lyhyiksi. Pelissä oli liikettä, mutta peli Karoliinalle 3-0. Kamilla pelasi Iida Takaluomaa vastaan. Pelissä oli pitkiä palloja, ja liikettä löytyi. Kamillalla oli hyviä hakuja, ja erän voittokin oli lähellä. Peli kuitenkin 3-0 Iidalle. Violan ja Saanan välinen peli oli todella tiukka. Viola sai voitettua toisen erän. Viola sai sijoitettua palloa hyvin, jolloin Saana ei saanut hyvää paikkaa. Matsissa oli pitkää palloa. Kuitenkin Saana oli vähän parempi, jolloin hän voitti 3-1.

Pelien jälkeen suihkut, ja sitten kotimatka. Menimme Lahden kautta. Kiitos Mikkelille järjestämisestä!