Miesten II-divarikierros Porvoo
Post date: 09-Mar-2019 13:34:12
Squashliigan 2-divarin B-lohkon neljäs kierros pelattiin Porvoon Kokonniemen tenniskeskuksessa.
Halli oli kaikille Squnalaisille uusi tuttavuus, kentät olivat kunnostettu hyvään kuntoon. Kotihalliin verrattuna kentillä oli vielä melko vilpoista, mutta kyllä se pallo lyömällä vielä lämpeni pelikuntoon.
Käytössä oli jälleen kolme kenttää ja kaikki pelasivat samaan aikaan. Tämä on joukkueen kannalta melko ikävä sillä joukkueen muiden pelaajien pelejä ei nähnyt nyt ollenkaan. Pukukopissa sitten kyseltiin miten pelit meni. Jatkossa toivoisi että koko joukkue pelaisi peräkkäin samassa kopissa koko kierroksen jotta näkisi ja voisi kannustaa toisen pelejä. Tämä toki pidentää peliaikaa, mutta olisi joukkue hengen kannalta parempi.
Squnalta oli mukana pelaamassa tällä kertaa Jonne, Eemeli ja Timo W.
Squna - HSRC
Ensimmäisenä vastaan tuli sarjan kärjessä oleva HSRC. Eemeli pelasi Ilari Mustosta vastaan, molemmat yrittivät totutella kylmähköön halliin. Pallo saatiin kuitenkin kuumaksi ja peli Ilarille 3-0.
Jonne pelasi SM-kisoissa C kaavion toiseksi päätynyttä Ville Nikusta vastaan. Ensimmäinen erä meni kenttään ja uuteen vastustajaan totutellessa vähän pipariksi, mutta toisessa erässä alkoi jo peli kulkea. Peli meni tiukkaan viidenteen erään ja harmittavasti pari virhettä ja peli karkasi Villelle 3-2.
Timo W pelasi tennistä ykköslajina pelaavaa Mikko Wiljasta vastaa. Mikon peli oli varmaa ja virheetöntä varsinkin etukentällä. Timo joutui koko pelin ajan puolustelemaan ja peli päätyi Mikolle 3-0
Squna - Pomps
Pompsin joukkueen ykköstykki Kai Stör ei ollut tällä kertaa pelaamassa joten joukkueessa oli kaksi täysin uutta pelaajaa Squnalaisille.
Eemeli pelasi Esa Wiljanderia vastaan. Ensimmäinen erä oli jo katkolla Eemelille, mutta päätyi kuitenkin porilaisen tappioon. Toinen erä oli vielä tasaista vääntöä, mutta kolmannessa erässä Esa karkasi varmalla peruspelillä. Peli 3-0 Esalle.
Jonne pelasi Esa Karppista vastaan. Ensimmäinen erä meni taas pelityyliä ihmetellessä nopeasti ohi. Toisessa erässä peli alkoi kulkemaan, mutta seuraavissa erissa tuli paljon virheitä palloon pomppiessa kentän keskelle. Tuomarilla oli porilaisten lasien läpi katsottuna melko armoton stroke linjaus. Esa takoi tasaisesti pisteitä ja vei voiton 3-1.
Timo W pelasi Janne Mikkilää vastaan ja Porvoolainen pääsi heti niskan päälle vieden kaksi ensimmäistä erää. Seuraavissa kahdessa erässä Timo sai palloa paremmin takanurkkiin ja vastustajan liikkeelle. Viidennessä erässä mentiin loppuun asti tasaisin pistein. Vastustaja nousi jo matsipalloon, mutta Timo pisti vitosvaiheen silmään ja puristi jatkopalloilla 3-2 voiton.
Kuvassa menossa aamutankkaus ennen peliä Hämeenlinnassa.
Paluumatkalle päästiin lähtemään hyvissä ajoin ja keli oli keväinen. Lounasta käytiin syömässä Riihimäellä Ullan Pakarissa.