Ajankohtaista
PORI OPEN 2021 - TULOKSET
Squash-Nallet järjesti kansallisen squashkilpailun 18.-19. joulukuuta 2021. Lauantaina pelattiin avoin sarja, johon saatiin muodostettua kaksi 8 cupin sarjaa. Sunnuntaina pelattiin vielä lisäksi juniorisarja.
Koronapandemia varjosti edelleen kisatapahtumaa ja kaikilta urheilutaloon tulijoilta tarkastettiin ensimmäisenä koronapassit ja kehotettiin käyttämään kasvomaskia urheilutalon tiloissa liikuttaessa.
Avoimen sarjan 1. kaaviossa ennakkosuosikit Atte Stengård ja Ville Eskola selvittivät tiensä finaaliin. Atte kaatoi puhtain eräluvuin ensin Kari Liinamaan ja sen jälkeen isänsä Jani Stengårdin. Ville puolestaan selvisi niin ikään 3-0 Kamilla Stengårdista, mutta joutui vaikeuksiin Juha Heinosta vastaan ja peli venyi täyteen viiteen erään.
Pori Openin finaalissa Ville vei ensimmäisen erän 11-6, mutta Atte onnistui tämän jälkeen kääntämään pelin kulun ja saamaan seuraavat kolme erää itselleen. Näin Pori Openin puolustava mestari Atte Stengård uusi mestaruutensa.
Pronssipelissä Juha Heinonen ja Jani Stengård ottivat mittaa toisistaan ja pelasivat pitkiä palloralleja. Juha Heinonen kolmen erän jälkeen pronssille.
Pori Open voittaja Atte Stengård keskellä. Toiseksi sijoittunut Ville Eskola (vasemmalla) ja kolmanneksi Juha Heinonen.
Avoimen sarjan toisen kaavion pelaajat olivat kaikki paikallisia, kun ainoa ulkopaikkakuntalainen Myyr-Squashin Mika Virolainen joutui perumaan osallistumisensa. Toisen kaavion finaaliin tiensä selvittivät Eemeli Lappalainen ja Iida Stengård. Ensin Eemeli oli tyly vastustaja oman seuran juniorille Severi Stengårdille ja vei ottelun puhtain eräluvuin 3-0. Sen jälkeen vastaan asettui Esa Mäkisalo, jonka aiempi peli Saimi Seiloa vastaan oli venynyt täyteen viiteen erään. Eemelin ja Esan kohtaaminen venyi sekin täyteen viiteen erään kääntyen lopulta Eemelin eduksi.
Iida kohtasi ensimmäisessä ottelussa kaavion kakkossijoitetun Mika Männistön. Mika aloittikin pelaamisen varmoin ottein ja sai ensimmäisen erän itselleen. Sen jälkeen Iida sai pelin juonesta kiinni ja alkoi tahkota itselleen pisteitä, vieden seuraavat kolme erää nimiinsä. Toisessa pelissään Iida kohtasi Jemina Stengårdin ja tasaväkinen kamppailu venyi täyteen viiteen erään.
Toisen kaavion finaalissa Iida sai ensin yllätettyä Eemelin ensimmäisen erän tarkoilla lyönneillään ja niukalla piste-erolla enimmäisen erän nimiinsä. Tämän jälkeen Eemeli kuitenkin ryhdistyi ja rupesi hilaamaan Iidaa kuvainnollisesti lipputankoon, vieden kolme seuraavaa erää.
Pronssipelissä nähtiin tasaista vääntöä, kun Jemina ja Esa ottivat mittaa toisistaan. Pienillä piste-eroilla pronssi Jeminalle erin 3-1.
Pori Open 2. kaavion voittaja Eemeli Lappalainen (keskellä). Toiseksi sijoittunut Iida Stengård (vasemmalla) ja Jemina Stengård.
Sunnuntain juniorisarja pelattiin neljän juniorin voimin. Ykköseksi tiensä raivasi Roosa Joutsi. Toseksi sijoittui Severi Stengård ja kolmanneksi Jemina Stengård. Pelitahti sunnuntaina oli tiukka, sillä kolmessa tunnissa juniorit tahkosivat kukin peräti kolme ottelua.
Junioreiden mestaruuden vei Roosa Joutsi (korokkeella). Toiseksi sijoittui Severi Stengård (vasemmalla) ja kolmanneksi Jemina Stengård (kolmas vasemmalta). Edellisenä päivänä avoimessa sarjassa hyvin pelannut Iida Stengård (oikealla) jäi sunnuntain junnusarjassa neljänneksi.
All rights reserved - Squash-Nallet ry