Seuratoiminta tauolla 11. huhtikuuta saakka
Post date: 13-Mar-2021 04:44:06
Kiristyvistä rajoitustoimista johtuen seuran johto ja valmentajat eivät ole nähneet enää mielekkäänä yrittää järjestää seuravuoroja edes junioripelaajille. Aikuisten seuratoiminta on ollut tauolla 3.12.2020 alkaen ja junioreiden valmennusvuorot päätettiin laittaan tauolle maaliskuun alusta 2021. Toivon mukaan tautitilanne helpottaa nopeasti ja rajoitustoimia päästään purkamaan.
Seuran vuosikokous järjestettiin etäkokouksena 27. helmikuuta. Kokous päätti, että kausimaksunsa 2020-2021 maksaneille annetaan alennus kauden 2021-2022 maksuista koronan takia toteutuneiden rajoitustoimien määrää mukaillen.
Seuran arvomaailman mukaisesti seuratoiminnassa mukana olemisen tulee olla viihtyisää, turvallista, osallistavaa ja terveyttä edistävää. Nyt mennään turvallisuus edellä ainakin 11. huhtikuuta saakka ja vältetään fyysisiä tapaamisia. Toistaiseksi onkin siis hyvää aikaa kehittää itseään esimerkiksi mentaalivalmennuksen avulla ja pitää peruskuntoa yllä ulkona liikkuen.