Ajankohtaista

KORONARAJOITUKSET PÄÄTTYNEET - TOIMINNASSA HUOMIOIDAAN TERVEYSTURVALLISUUS

Lounais-Suomen Aluehallintoviraston (AVI) päätöksellä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat jälleen mahdollisia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 15.2.2022 alkaen. Asiakkaille ja osallistujille tarkoitetuissa tiloissa toiminta on kuitenkin edelleen kyettävä järjestämään siten, että osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi jatkossa järjestää myös sisätiloissa ilman osallistujamäärärajoitusta. Yleisölle avoimissa tai rajatun osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa sisä- ja ulkotiloissa pitää toiminta jatkossakin järjestää niin, että lähikontaktin aiheuttama tartuntariski on mahdollisimman pieni. Kaikissa sisätiloissa on syytä välttää edelleen kontakteja ja maskien käyttö on vahvasti suositeltavaa.

Kun rajoituksia puretaan, korostuvat tartuntojen välttämisessä yhä enemmän toimijoiden vastuu järjestää tapahtumat terveysturvallisesti eri tiloissa sekä osallistujien oma vastuu välttää lähikontakteja, huolehtia hygieniatoimista ja eristäytyä sairaana ollessaan.

Tartuntatautilain 58 d pykälän mukainen asiakas-, osallistuja- ja yleisötiloja koskeva päätös on voimassa Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnissa 15.-28.2.2022

Harjoitteluryhmien ei enää tarvitse kokoontua Urheilutalon edustalla ennen vuoron alkua, eikä sisään tarvitse mennä yhtenä ryhmänä.


Toimintaohjeita:

  • Vältä turhaa oleskelua Urheilutalossa ja pyri pitämään turvaväli muihin käyttäjiin.

  • Urheilutalon tiloissa liikuttaessa suositellaan maskin käyttöä (pl. kentät ja pesutilat)

  • Jos sinulla on lieviäkään flunssan oireita, ethän tule paikalle!

  • Toimi vastuullisesti ja noudata henkilökunnan ohjeita.

All rights reserved - Squash-Nallet ry